maanantai 16. toukokuuta 2016

Kautta kookaburran

Kuvitelkaa puolen vuoden maaseutuloma. Kuvitelkaa luonto, tähtitaivas, hedelmätarhat, yötuuli ja uneliaat usvat vuorilla. Sitten kuvitelkaa miljoonakaupunki. Kuvitelkaa sähköinen kuhina, kaupungin rautatieverkosto, juoksut junille, ylelliset myymälät ja pilvenpiirtäjät. Kuvitelkaa itsenne mäiskähtämään raukealta maaseudulta tähän sykkivään suurkaupunkiin. Siirtyminen Uudesta-Seelannista Sydneyyn tuntui suunnilleen samalta.

Ensimmäinen päivä Sydneyssä oli silkkaa tokkuraista toikkailua. Jätimme rinkat päärautatieasemalle säilöön, laahustimme Hyde Parkiin ja mätkähdimme nurmikolle täydentämään Christchurchin lentokentällä edellisyönä kokoon kerättyä kolmea yöunituntia.

Sittemmin merkittävästi virkistyimme, mutta sanottakoon aikamääristä Sydneyssä sen verran, että kymmenen päivää on ruhtinaallinen, lähestulkoon ylimitoitettu annos kertamatkailijalle. Sydney on mukava ja helppokulkuinen merenrantakaupunki, jolla on runsain mitoin tarjottavaa, mutta muun muassa hintataso pitää huolen siitä, ettei budjettireissaaja varsinkaan voi kaikkeen tarjolle pantuun tarttua.

Lähtekääpä nyt kuitenkin kanssani kaukaisen Sydneyn sisuksiin vilkaisemaan, mihin me Jorman kanssa tartuimme ja mitkä kokemukset mielsimme matkamme Australia-osion kohokohdiksi.

Eläimet!


Otsikoihin ei kai paranisi välimerkkejä viljellä, mutta kyllä viljelette tekin jahka tämmöiset Australialle ominaiset otukset Sydney Wild Life Zoossa tapaatte:


Tasmanian devil oli melko sympaattinen ilmestys, vaikka sillä onkin hurja nimi ja vaikka se kuvaa varten sonnustautui penseimpään ilmeeseensä.


Koala on mahdollista tavata virkeänä eukalyptuksensa latvuksessa töröttävänä tähystelijänä.


Useammin kuitenkaan ei.


Haaveksiva (tai mahdollisesti elämänhaluton) yellow-footed rock wallaby.


Hiukkaakaan liioittelematta voin sanoa, että tämä mikä-lie undulaatti on ollut veikeimpiä koskaan tapaamiani lintuja. Hyvin ystävällinen, pirteä ja tavattoman runsaalla ruokahalulla varusteltu veijari. Erityisen mieltynyt se oli gourmet-matoihin, joita saimme sille syöttää. Se istui Jorman olkapäällekin matojaan mutustamaan.


Katsokaa nyt tätäkin! Katsokaa! Kyllä teki mieli reppuun kahmaista ja kotiin kiidättää.


Nyt täytyy tunnustaa, etten tiedä vasemmanpuoleisen kaverin nimeä. Yhden jalkansa varassa se kuitenkin näytti paremmin viihtyvän kuin kahden. Nimiehdotuksia vastaanotetaan. Oikealla puolestaan nököttää kenties hauskimman niminen eläin, mitä olemassa on: kookaburra. Kookaburra! Kaikki yhdessä: kookaburra! Ja vielä! Kookaburra! Ei, älkää vielä lopettako! KookaburrakookaburraKOOKABURRAAA!


Tapasimme myös jättiläismäisen, kauhistuttavan krokotiilin, laiskan vompatin, pari hullunkurista vesinokkaeläintä, sammakoita, hämähäkkejä, pytoneita ja vaikka mitä muuta, mutta ylivoimainen suosikkimme oli sittenkin nokkasiili. Olisittepa nähneet! Siinä se tallusti menemään kiviä pitkin ja lipsi vellimäisen herkkuruokansa kitusiinsa pitkällä, matomaisella, nopeasti kiemurtelevalla kielellään.

Pääsimme joidenkin eläinten kanssa lähempiinkin tekemisiin.


Yllä näette esimerkkitapauksen siitä, miten vallabin silittäminen luvatta käy päinsä. Anna ensin kiinalaistätien unohtaa lukea kyltit, joissa pyydetään vierailijoita pysyttelemään polulla. Livahda sitten itse tätien perään. Poistu ennen kuin henkilökunta huomaa. (Minä tein saman. Vallabin turkki oli niin mielettömän pehmeä, että saattaisin vahingossa unohtaa lukea kieltokyltit joskus uudestaan.)


Jorma ja nokkasiili.


Jorma ja kala. Tämän kuvan kautta pääsemmekin siirtymään Sydney Sea Life Aquariumiin. Kuvassa Jorma tapaa akvaariokompleksin ensimmäisen asukin. Ja se Jorman. Vaikea sanoa, kumpaa tapaaminen ilahduttaa enemmän.


Meduusojen eriskummallista, verkkaista, ultimaattisen mystistä elämää voisin tuijottaa tuntitolkulla.


Hauska juttu Sea Life Aquariumissa oli se, että pääsimme myös suuriin tunneleihin veden alle katselemaan rauskujen, haiden ja vaikka minkälaisten muiden mahtavien olentojen lipumista yli ja ohi.


Mikä se sieltä lähestyy...


...ellei itse muumikala! (Tunnetaan myös nimellä merilehmä. Eikä ole kala. Nisäkäs on.)


Koralliosasto oli luonnollisesti laitoksen kaunein soppi.

Joitain elukoita voi tavata Sydneyn puistoissakin. Botanic Garden oli erityisen hyvä paikka bongailla päiväsaikaan lintuja ja pimeän tullen valtavia hedelmälepakoita.


Kiva puu puistossa
Lisäksi näimme opossumeita, mutta yritettyäni tarttua lähintä hännästä menetimme jostain syystä nopeasti näköyhteyden näihin touhukkaisiin eläimiin. Voin vakuuttaa, että häntä oli ylen pörheä ja kutsuvan näköinen.

Hotel Tyson


Jormalla on yksi kaveri. (Ja monta muuta, mutta tämä tarina kertoo siitä yhdestä.) Kaverin nimi on Tyson. Se lausutaan Taison. Tyson asuu Sydneyssä, vaikka Sydney ei ole edes Suomessa. Tyson käy päivisin töissä ja majoittaa iltaisin Elinaa ja Jormaa kotonaan. Tyson on ollut Suomessa monta kertaa. Ainakin 3 kertaa. Tysonilla on siellä kavereita. Muitakin kuin Jorma. Tyson syö mielellään hyvää ruokaa ja tarjoaa Elinalle ja Jormallekin. Elina ja Jorma söivät ainakin aasialaista ruokaa ja kengurupizzaa ja italialaista jäätelöä Tysonin kanssa. Ja sitten he söivät hampurilaiset kanssa. Se paikka oli nimeltään Mary's. Siellä jytkytti kova musiikki ja seinät oli piirretty tussilla täyteen kuvia ja kirjaimia ja sitten sieltä katosta roikkui tuhma kapine. Elina ei ollut koskaan nähnyt sellaista. Sitten Tyson vie Elinan ja Jorman katsomaan kaupunkia. Kaupunki on iso ja lämmin ja siinä vieressä makaa meri. Meri on vielä isompi kuin Sydney. Meressä asuu Nemo ja Dori. Tysonilla on auto. Auto on musta. Tysonin taloon pääsee pienestä portista. Se on niin pieni portti, että sen voi vahingossa unohtaa auki. Tysonin talossa asuu myös Joy. Sekin lausutaan ihan toisella tavalla kuin kirjoitetaan, mutta en nyt muista miten. Joy ja Tyson eivät ole naimisissa, koska Tysonilla on toinen tyttöystävä ja koska Joy puhuu niin paljon, ettei siinä ehdi naimisiin. Tysonin talo tärisee joka kerta, kun lentokone lentää siitä yli. Talo tärisee usein.

Kaupunki


Sydney on mukava kaupunki. Ei ehkä kaunein maailman suurkaupungeista, mutta sillä ehdottomasti on omat viehättävät piirteensä.


Palmu. St Mary's Cathedral. Tie. Mies.


St Mary's sisältä. (Huom. Ei tule sekoittaa aiemmin mainittuun Mary's-ravintolaan. Ei jytkytysmusiikkia, tussipiirroksia seinillä eikä tuhmia kapistuksia. Jos nämä paikat sekoittaa keskenään, seuraa miinuspiste kokeessa.)


Puistoon esille pantu... mm... installaatio.


Kuja. Kymmeniä tyhjiä lintuhäkkejä. Linnunlauluäänitteitä.


En nyt edes viitsi esitellä rakennusta sen tarkemmin. Olin salaa toivonut voivani jättää kuvaamatta maamerkin, jonka joka ikinen Sydneyssä kävijä ikuistaa. En pystynyt. Oli se kuviakin kauniimpi.

Olkoon, sanotaan se ääneen. Oopperatalo se on! Olen nähnyt Sydneyn Oopperatalon! Mitä lisäarvoa se minulle sitten tuokaan. Ehkä joku ottaa minut töihin siksi, että olen nähnyt Sydneyn Oopperatalon ja ottanut siitä kuvan. Tai ehkä ei.


Harbour Bridge.


Sydney Manlystä käsin.

Luonto


Australiassa kuuluisi olevan vaikka ja mitä. Jorma ja minä poimimme sen, mikä sattui sopivan matkan päässä olemaan. Royal National Parkin esimerkiksi. Coast track seuraili leppoisasti kansallispuiston rantoja. Se oli mukava ulkoilupäivä. Eväät repussa. Vompatinkakkaa hiekkakivellä. Merituuli, joka vei Jormalta sukan.




Wedding Cake Rock






Ennen viimeisiä kuvia on varmaan aiheellista tunnustaa, että alun perin syymme pistäytyä Sydneyssä oli Blue Mountains National Park. (En tiedä, onko se hyvä vai huono syy, tuntuu että keskimääräistä huonompi.) Joku Uudessa-Seelannissa suositteli kohdetta meille, etsimme käsiimme pari kuvaa, vakuutuimme näkymistä ja jätimme tutkimukset siihen. Vasta Sydneyssä meille valkeni, että vaikka kansallispuiston maastoon pääseekin halutessaan vaeltamaan, ihmiset yleensä vain ajaa pöristävät asutun kaupungin näköalatasanteille illistelemään puistoa sen eri kolkista. Mikä karvas pettymys. Olisimme luultavasti jättäneet retken tekemättä, jollei Tyson olisi tarjoutunut viemään meitä sinne. Oli lottovoitto saada kuljettaja ja auto mukaan parin tunnin ajomatkan päähän Sydneystä. Jos olisimme menneet junalla, olisimme nähneet käytännössä vain seuraavan:


En väitä, etteikö Three Sisters olisi ollut kivan näköinen sekin, mutta 300 muutakin näköalatasanteen kaiteen taakse ahtautunutta turistia hieman häiritsi keskittymistä maisemaan, joka sitä paitsi sattui juuri tuona päivänä olemaan kulotussavuista samea.

Seuraavalla pysähdyksellä tapasimme enää kourallisen ihmisiä.


Kuitenkin vasta viimeinen kohde lunasti odotukset. Blackheathin pikkukaupungista ajettiin jonkin matkaa erämaahan. Jätettiin auto parkkiin. Käveltiin viitisen kilometriä letkeässä maastossa. Ei tavattu juuri muita kanssakulkijoita.


Sitten vähän silmiteltiin.




Kunnes vihdoin miehitettiin varsinainen kohteemme, Hanging Rock.




Ja tultiin pois. Lähdettiin pois koko maasta, poistuttiin kokonaisesta maanosasta. Siinä vaiheessa reppureissua oli jäljellä pyöreä kuukausi. Mitä sillä tekee? Kun se on viimeinen kuukausi yhdeksästä, jäljellä ovat enää rippeet.

1 kommentti:

  1. Heip! Sulla ois varmasti hyvää matskua osallistua tähän valokuvakilpailuun: http://www.asianet.fi/my-asia/

    VastaaPoista