Kuukausi lähtöön, ja valtaosa tuttavista meidät tavatessamme kysyy ensimmäisenä, joko jännittää. Katsotaanpa. Maanantaina hiissasin litimärkiä mattoja paikasta toiseen, keskiviikkona tapasin riemastuttavan kolmevuotiaan pojan joka kertoi moneen kertaan peräkkäin puista, jotka setä sahasi RRRIKKI, eilen olin Jorman mielestä hankala ja tänään meloin pitkin aurinkoista jokea ja paistoin nuotiossa tikkupullaa. Vedän tästä sellaisen johtopäätöksen, etten hallitse jännittämisen lajia. Tiedän monia, jotka ovat siinä selvästi parempia. Minä lähinnä mennä möllöttelen päivästä seuraavaan, saan harmaita hiuksia hääjuhlakampauksista (minusta poninhäntäkin vaatii melko taitavaa käsityöläistä), pohdin lähteekö punaisesta hupparistani vieläkin väriä pesussa ja jännitän matkamme suhteen korkeintaan sitä, miten saan romppeeni mahtumaan rinkkaan. Ei sillä että olisin vielä aikeissakaan harkita pakkaamista. Tai sillä että minulla edes olisi rinkkaa. Tarkemmin ajatellen rinkattomuudessa kuukautta ennen rinkkareissua saattaisi piillä hyvän ja motivoituneen jännittämisen siemen, mutta ei ei, toivoton yritys, vieläkään ei jännitä. Veikkaan että vasta lentokoneessa tai Pekingin kuhinaan laskeuduttaessa alan älytä, mitä tapahtuu.
Valmistautumistasoni on siis samaa luokkaa kuin vuosi sitten lähtiessäni Lappiin vaeltamaan. Päivää ennen lähtöä menin S-markettiin ja ostin tennareihini kengänpohjalliset. (Tänä kesänä ostin alennuksesta vaelluskengät, sillä tuolla vuoden takaisella reissulla kivikkoisilla poluilla muljuessani tajusin, että erikseen vaeltamista ja retkeilyä varten suunnitellut jalkineet eivät varsinaisesti kuulu vastustamani välineurheilun piiriin.)
Mutta Jorma! Lupaavana välineurheilijan alkuna Jorma on valmistautunut matkaan selkeästi minua paremmin. Hän on hankkinut ateriasetin, retkikeittimen sekä ihmepillin, jolla voi tautiriskittä ryystää mistä tahansa prutakosta janonsa sammuksiin. Hän on korjauttanut rinkkansa ja pitänyt tunnollisesti Excel-taulukkoa lentolippujen hinnoista. Vaikuttavaa, sanon minä, joka kyllästyn matkavakuutuksien vertailuun viidessä minuutissa ja keksin ruveta esittämään Excel-taulukoihinsa syventyneelle Jormalle eläimiä pantomiimina. Vaikka enhän se minäkään aivan turha ole. Hankin meille rokotukset e-reseptille ja ilmoitin Jormalle haluavani olla läsnä kun hän aloittaa Lariamilla malarianestolääkityskokeilun. Jos Jorma, joka meistä kahdesta tuntee selkeästi paremmin jalat maassa -elämäntyylin perusperiaatteet, alkaa Lariamin vaikutuksesta nähdä näkyjä, aion todellakin olla silloin paikalla.
Vaikka esittihän se jalat-maassa-Jormakin minulle eläinpantomiimia. Majavaa esitti Jorma (ja minä hölmö luulin majavaa hirveksi!), niin Jorma teki, Sievissä huoltoasemalla esitti Jorma majavaa. Muuan nainen ilmestyi pahaa-aavistamattoman majavajorman selän taakse ja esitystä hetken katseltuaan totesi: "Se taitaa olla perjantai."
Että näissä jännityslukemissa etenemme me kohti viimeisiä Suomi-viikkoja.
