Liian kuuma ja kostea

Luimme jostakin, että Kambodzassa vallitsee kolme ilmanalaa. Kuuma, liian kuuma sekä liian kuuma ja kostea. Meitä lykästi. Saimme viimeisen.

Jos Uudessa-Seelannissa sattuikin joskus käymään niin, että suihkussa käyntien väli venähti viikkoon, Kambodzassa asia on korjaantunut. Täällä ei ole millään muotoa tavatonta sukeltaa viileään suihkuun kolme neljä kertaa päivässä.

Ei sillä, että siitä liiemmälti apua olisi. Olo on kaiken aikaa hieman liian liukas ollakseen miellyttävä. Kuumuus on paksua, tahmeaa ja kyltymätöntä. Se velloo ja hyllyy, eikä sillä ole mitään tekemistä kuivan kesäisen porotuksen kanssa. Se on kaikkialle tunkeutuvaa ja vuorokaudenajasta riippumatonta läkähdyttävää kosteutta. En ole taipuvainen hientiputteluun, mutta kun täällä istun minishortseissani ravintolassa tai tuk-tukissa, jätän nahkapenkkiin itsestäni muistona märät reidenjäljet. Kaupungeissa hajut hautuvat kaduilla, koko Phnom Penh tuntui löyhkäävän katuojilta, jätteiltä, ruualta, pakokaasuilta, viemäreiltä ja kalamarketeilta.

Hyvä puoli sadekaudelle ajoittuvassa vierailussa on nimenomaan sateisuus. Sateet ovat ajoittaisia, yleensä suhteellisen lyhytkestoisia, vähänlaisesti harmia aiheuttavia ja tavattoman hauskoja. Kun monsuunisateen jyhkeä seinämä vyöryy kaikella voimallaan alas, on maailma pelkkää rummutusta ja kohinaa. Trooppinen taivaasta kumottu tulva suorastaan vaatii juoksemaan sisäänsä. Polut muuttuvat nilkansyvyisiksi kanaviksi, banaanipuut nuokkuvat vesivirtojen alla, on uskomattoman lämmintä ja tekee mieli vain nauraa ja juoksennella läpimärkänä ja riemusta päättömänä edestakaisin.

Kanaperhe pitämässä sadetta suihkukatoksessa

Ukkosmyrskyt ovat ehkä vielä mahtavampia, se mieletön jytinä kun taivasta revitään kappaleiksi, korvissa humisevat paukahdukset, salamoiden tiheät leimahdukset, bungalowin lattian kirjaimellinen tärinä ukkosen jymistessä ja vesi, joka usein sataa sisälle asti. Silloin jos koskaan pitää kipittää uima-altaaseen. Pisarat roiskuvat veden pinnasta, vesi tuntuu kerrankin ihanan lämpimältä eikä liian kuumalta, hedelmäpuiden lehdissä ropisee, hiukan pelottaa ja kovasti ihastuttaa, ja kaikki on hetken aikaa niin totta ja elämänmakuista, että herää miete, kokeeko ihminen kenties olevansa eniten olemassa juuri sateella.

Mahtipontiset ukonilmat eivät kuitenkaan ole Kambodzan pelottavin piirre. Vaarat löytyvät paljon lähempää. Yleensä kylpyhuoneesta.

Ja hieman läheisempi silmäys:

Jos kylpyhuoneessa on sekä sammakko että Elina, jompikumpi on väistämättä väärässä paikassa. (Yleensä sammakko on siellä ensin, joten se väärään paikkaan tunkeutuja olen sitten vissiin minä.) Muitakin vaaroja on, mutta ei yhtä varteenotettavia. Vain käärmeitä, hämähäkkejä ja krokotiileja. Ai niin, ja eilisiltana tapasimme amerikkalaisnaisen, joka oli juuri harjanvarrella kajauttanut ulko-ovelleen skorpionin.

Bungalow-elämä on siis autuasta ja rentouttavaa, mutta joka suuntaan reikäiset paalumajat tuntuvasti lisäävät (sammakko)vaaran mahdollisuutta. Muutoin emme valita. Olo on kuin keskellä eksoottista tropiikkia. Ruo'oista, lehdistä ja bambusta kokoon solmittuja, korkeiden paalujen varassa nököttäviä majoja banaanipuiden siimeksessä, sirkkojen siritystä, sammakoiden kurnutusta, liskojen vilahtelua paaluja pitkin ylös alas ja gekkojen kummallisia huutoja. Sängyn päälle lasketaan yöksi moskiittoverkko. Tuuletin hurisee. Suihkun vesi virtaa kookospähkinään poratuista rei'istä. Vieressä virtaa laiska joki ja ravintolan terassia kirjovat leposohvat.

Samon Village, Kampot 

Paljon huonommin viihdymme suurissa kaupungeissa. Phnom Penh vaikutti hyvin samanlaiselta kuin Aasian muut suurkaupungit - kiireiseltä, törkyiseltä ja epäviehättävältä. Kadut kuhisevat tuk-tukeja ja skoottereita, liikenne on kaoottista joskin hämmästyttävän elastista, löyhkät leyhyvät kujilla, torvet soivat ja buddhalaismunkit kaapuineen noutavat päivittäisiä lahjoituksia paikallisilta. Sekä päivä- että yötorilla riittää katseltavaa ja ostettavaa, sikäli kuin rinkkareissaajan rinkassa vielä on matkamuistoille tilaa. Tuotteet ovat halpoja eikä länsimaalaisilta yritetä kiskoa naurettavuuksia, mutta aina tinkimisen varaa on.

Phnom Penhissä ei voi käydä vierailematta Killing Fieldillä (Choeung Ek) ja S-21 (Tuol Sleng) -museossa. Maan julma, verinen, kommunistiseen hirmuhallitsija Pol Potiin kytkeytyvä historia, joka ei ulotu 40 vuotta kauemmas, käy näissä paikoissa ilmi kammottavalla tavalla. Noin kahden miljoonan kambodzalaisen systemaattisen kiduttamisen ja surmaamisen tapahtumapaikat järkyttävät ja puistattavat. Olen nyt vieraillut Puolassa Auschwitz-Birkenaussa, Maltalla inkvisitiomuseossa ja Kambodzassa Killing Fieldillä ja S-21:ssa, eikä jää epäilystäkään siitä, etteikö ihmisen brutaali julmuus olisi rajatonta lajia. Ja kaikki jonkin "jylhän" aatteen tai uskomuksen nimissä.

Valitettavasti ympäristön tuhruisuus ei täällä rajoitu vain isoihin asutuskeskuksiin. Kambodza on mahdollisesti törkyisin koskaan näkemäni maa. Niin maalla kuin kaupungissakin tienpientareet notkuvat jätteitä, upeatkin tuuheiden palmujen reunustamat hiekkarannat on pilattu lialla ja roskilla ja Mekong-joki ja muut vesistöt lainehtivat sameanruskeina - tai ellottavan vihreinä -, muovijätteistä turvonneina ja usein leväisinä tai öljyisinä ällöttävyyspesäkkeinä.

Jos kuitenkin pitää valita jätteillä varusteltu iso tai pieni kaupunki, valitsemme pienen. Kampot, Kep, Battambang, suorastaan viehättäviä paikkoja. Erityismaininta maaseudusta ja kalastajakylistä, joissa esimerkiksi Kampotin ympärillä skootterilla pyörimme. Kirjavia kalastusveneitä jokivarressa. Kruusattu temppeli. Suolapeltoja. Vesipuhveleita. Vanha nainen kalassa riisipellon laidassa vieressään kori täynnä pieniä litteitä sinttejä. Koulu, jonka oppilaat kilvan kajauttivat "Hello!", kun avonaisista ikkunoista äkkäsivät meidät pöristämässä ohi. Se oli kurkistus autenttisempaan Kambodzaan ja kirkkaasti yksi alueen kohokohdista.

Toinen käymisen arvoinen kohde skootteriajelijoille Kampotissa löytyy Bokor National Parkista, missä Bokor Hill Station seisoo jyhkeänä ja autiona. Ranskalaisten perustama hylätty kasinohotelli henkii menneiden aikojen loistoa enää hailakan surumielisesti mutta sitäkin aavemaisemmin. (Ainoa miinuspiste siitä, että hotelli on eräänlainen paikallinen nähtävyys, jolloin kajahtelevissa huoneissa ryntääviltä kirkuvilta ja kalkattavilta korealaisteineiltä ei kai voi välttyä.) Alueella oli muitakin lukuisia autiotaloja, joista osassa oli enää seinät pystyssä, sekä yksi alakuloinen katolinen kirkko.

Kepin pikkukaupungin liepeillä pystyi omin neuvoin tutkimaan luolia, ihastelemaan kirkkaanvärisiä veneitä, kiipeämään temppelille ja nuuskimaan kaupungin kuuluisan raputorin tunnelmaa. Halutessaan voi myös käräyttää säärensä skootterin suojaamattomaan pakoputkeen. Nyt vesikelloja siteisiin päiväkausia kiedottuani uskaltaisin kuitenkin suositella muunlaisia virikkeitä.

Skoottereiden vuokraus ja ajaminen on helppoa ja edullista: neljästä seitsemään Amerikan dollaria vuorokaudelta, mikä tekee kutakuinkin saman verran euroissa. On mukavaa nähdä maisemia, maaseutua ja teiden varsilla kasvoja, jotka puhkeavat ilahtuneen sydämelliseen hymyyn länkkärimopoilijat nähdessään. Hauskinta skootteriajeluissa on kuitenkin muiden tienkäyttäjien katseleminen. Mopojen tarakoilla ja sivukoreissa kuljetetaan mitä mielikuvituksellisimpia kuormia, jotka lähes poikkeuksetta uhmaavat jättiläismäisyydellään luonnonlakeja. Valtavia jääkuutioita, säkeittäin tölkkejä ja pulloja, rehupaaleja, metrimäärin lankkua. Groteskiudessaan hupaisimman näyn muodosti erään skootterin perään köysillä kiinni kieputettu sikalasti. Kaksi valtaisaa, vaaleanpunaista, sorkat ojossa elottomana makaavaa emakkoa oli siinä saateltuna vähemmän seremonialliselle viimeiselle matkalle.

Pakko meidän oli yhteen saareenkin tutustua. Koh Tonsay, Rabbit Island, on muka muotonsa perusteella täten nimetty, mutta karttaa aikani toljotettuani aloin tulla siihen tulokseen, että mielikuvitus on ehkä sittenkin hyvin kulttuurisidonnainen käsite. No, jonkun mielestä jänöä muistuttava saari oli yhtä kaikki varsinainen lomakylä. Veneellä sinne, jaloittelua, uimista, lounas ja kirjan lueskelua, veneellä takaisin, kahdeksan dollaria koko lystistä ja pikainen johtopäätös: kolme tuntia kambodzalaisella paratiisisaarella riittikin sitten meille.

Enemmän pidin pienestä liskosta, joka samana iltana vilisti hotellihuoneemme seinällä napsimassa hyönteisiä.

Tällaisessa maassa ja bungalow-paratiisissa on helppo uskoa, miksi ihmiset, energisetkin, niin mielellään vain löhöttävät aurinkotuoleissa, lukevat kirjoja, hörppivät kylmiä juomia, lilluvat hotellien uima-altaissa ja ylipäätään taantuvat laiskottelun tasolle. On liian kuuma oikeasti tehdä mitään, aivot paistuvat päähän ja ruumis muhiutuu hikiseksi, liukkaaksi, turpeaksi mötkäleeksi, joka tuntuu normaalia isommalta ja ikävämmältä ja jolla ei oikeastaan halua tehdä mitään. Päiviä ei jaksa kyllästää aktiivilomailijan ohjelmalla, vaelluksilla, kiipeilyillä, museoilla, eläintarhoilla, millä sen aktiivilomailija sitten yleensä kyllästääkään. Yksi lähtö päivässä torille (missä voi vain vetelehtiä ympäriinsä ja silti kuvitella olevansa jollain asialla ja näkevänsä paikallista elämänmenoa), skootteriajelulle (jolloin voi vain istua mojottaa paikoillaan ja vieläpä hyvällä omallatunnolla, koska silti viilettää paikasta toiseen halki vaihtuvien maisemien), jokiristeilylle (missä tietysti vain nojaillaan reelinkiin) tai uimarannalle (jes! Uusi löhöilypaikka, jonka ansiosta kukaan ei voi syyttää minua pelkästään hotellilla makoilijaksi!) on jo omanlaisensa ponnistus. Tai ehkä olemme vain olleet matkalla liian kauan. Mutta vasta nyt olemme aloittaneet matkustelun lomailuvaiheen. On nimittäin räikeä valhe luulla, että matkailu ja lomailu muodostaisivat jonkinlaisen synonyymiparin. Matkailu käy täydestä työstä.

Mutta lomailu matkaillessa, se tuntuu totta puhuen aika rentouttavalta. Miettiä uima-altaassa kelluessaan, meneekö seuraavaksi lukemaan kirjaa, pelaamaan Jorman kanssa kännykällä Menolippua, syömään kevätrullia vai kokeilemaan verannan riippumattoa.

Ote päiväkirjastani: On jo pimeää, salamat välähtelevät taivaanrannassa. Mustalta mereltä valkoiset aallonharjat huuhtoutuvat kohahdellen rantaan. Tropiikin tuuli on lämmin ja suolainen.