238 Days of Summer: lokakuuta 2015

Täydellisellä suuntavaiston puuttumisella on sellainen vaikutus, että mikään ”se oli tuossa ihan kulman takana” -kohde ei koskaan siitä kulman takaa löydy. Kunming oli mukavanoloinen paikka, väljä ja ilmava, mutta pääasiassa käytin siellä aikani etsien tietäni omin päin milloin minkäkin kulman taakse. Jorma käytti saman ajan vatsakrampeista toipumiseen.


Kunmingin Bird & Flower Market kattoi ahtaiden häkkien paljoudelta kilpikonnia, undulaatteja, mustia oravia, hamstereita, kissan- ja koiranpentuja, kaniineja, minipossuja, liskoja, käärmeitä ja hämähäkkejä.

Kunmingin Stone Forest, silmänkantamattomiin ulottuva karstikivipylväiden metsä.

Kolmen päivän vaellus Wulingyuanin kansallispuiston henkeäsalpaavissa maisemissa oli hieno kokemus. Rykelminä kapeita, satoja metrejä korkeita pystysuoria hiekkakivipilareita, joiden seinämistä puski sitkeitä mäntykimppuja.

Jorma, luolien mies

Helteisenä porottavassa Guilinissa lähinnä maleksimme Li-joen varsilla ja vertailimme hiki päässä erilaisia älypuhelimia. Niinkin ihmeellisesti siinä sitten kävi, että vanha yksinkertainen kapulani vaihtui elämäni ensimmäiseen älylliseen versioon, mikä mahdollisti jälleen Whatsappin kautta tapahtuvan yhteydenpidon kotimaahan. Heti piti luuriin ladata mahdoton määrä käteviä appeja, joilla voi navigoida, valaista sängynalusia, kohentaa nettiyhteyttä ja kääntää kiinankielisiä fraaseja. Mikä kätevintä, uudella puhelimellani voi myös soittaa.

Viimeinen etappimme varsinaisen Kiinan puolella oli Yangshuo. Kaunis, rento, helppo – ylivoimaisia suosikkipaikkojamme Kiinassa. Aktiivisille on tarjolla kalliokiipeilyä, luolauintia ja skootteriajelua, eikä kielikään tuota samanlaisia ongelmia kuin muualla. Matkailuystävällisen luontonsa tähden sen ovat toki löytäneet muutkin länsimaalaiset, mutta on ällistyttävää, miten nopeasti turisteista, West Streetin ruuhkista ja rihkamamyymälöistä pääsee eroon vain vuokraamalla pyörät pariksi helteiseksi päiväksi ja polkemalla ulos kaupungista.

Ihailimme uneliaita karstivuorimaisemia, pulahdimme Yulong-joessa bambulauttojen lipuessa verkkaan ohi, sivuutimme mandariineja notkuvat hedelmätarhat ja säyseinä laiduntavat vesipuhvelit ja poljimme läpi syrjäisten kylien, joiden riisiviljelmillä lyllersi sympaattisia ankkoja. Joki kiemurteli laiskana läpi utuisen maiseman, maanviljelijät sitoivat pelloilla kuhilaita, satunnaiset savuhattarat ajelehtivat vainioilta taivaalle ja pyörätie luikersi tasaisena ja mutkaisena maaseudun rauhassa. Uitimme jalkojamme joessa ja katselimme veden läpi pohjassa sivuttain kipittävää taskurapua. Voiko elämä paremmaksi mennä.

Luonnollisesti neljäntenä päivänä, jolloin vuokraamamme sähkömopo ryytyi mäkiseen maastoon ja vaati meitä työntämään sitä paahtavilla rinteillä, muistelisin ajatelleeni, että parempiakin tapoja on viettää päivänsä. Liftaamalla sieltä piti pois tulla ja typerä mopo noutaa vuokraamon kanssa myöhemmin. Mutta ei mitään niin huonoa jottei jotain hyvääkin: mopoa lykkiessämme äkkäsimme onnekkaalta saalistusreissulta palaavan kiinalaismiehen. Vasemmassa kädessään tämä huoleti roikotti yhä elossa olevaa päivän lounastaan. Itse en kanniskelisi käärmeitä tuolla tavalla, mutta sivustaseuraajalle se tuotti turvallisella tasolla shokeeraavan tuntemuksen. Tyrmistykseni ei jäänyt valppaalta saalistajalta huomaamatta, mutta häntä ilmeeni lähinnä nauratti.

Bambulauttojen paraati

Kiinalaiset kartat ovat käsittämättömiä. Pohjoinen ei ole pohjoisessa, valtaosaa kaduista ei ole merkitty karttaan lainkaan ja mittasuhteet ovat päin mäntyä.

Paikallisen torin tarjoiluja jälleen

Viimeisenä mutta tuskin kenenkään mielestä vähäisimpänä koitti vihdoin Hong Kong. Täristelimme sinne yöbussin ahtailla makuupaikoilla vieressämme kookas tsekkimies, joka koipiaan aikansa aseteltuaan tuumasi, että kaksimetrisen miehen pitäisi ehkä valita matkakohteensa tarkemmin.

Hong Kongin erilaisuus Kiinaan nähden oli ilmeinen. Monikansallinen yleisilme, moderni katukuva, pilvenpiirtäjät sekä – kiitos Britannian siirtomaalleen jättämän perinnön – vasemmanpuoleinen liikenne. Vastaan tuli ensimmäisen metronjälkeisen kymmenminuuttisen aikana intialaista, afrikkalaista, kiinalaista ja länsimaalaista. Nuudelit maistuivat erilaisilta, liikennekäyttäytyminen oli hallittua ja kuuliaista, ihmiset puhuivat englantia, kadut tuntuivat korkeiden rakennusten katveessa ahtailta ja tungeksivilta, julkisivut olivat näyttäviä ja kokonaiskuva siisti ja vauras.

Aikaa Hong Kongille oli vain päivä. Ylitimme lahden Kowloonista Hong Kongin keskustaan Star Ferryllä, ajelimme Peak Tramilla Victoria Peakille ihailemaan pimenneeseen iltaan syttynyttä merenrannan miljoonakaupunkia ja palasimme Kowlooniin seuraamaan Symphony of Lights -ohjelmanumeroa, joka kaikille maksuttomana jokailtaisena tapahtumana otti paikkansa lahden toisella puolella. Musiikin tahtiin välkkyvän valo-shown olisi odottanut olevan näyttävämpikin, mutta ilta oli lämmin ja shown jälkeisen kaupungin siluetin katseleminen oudon levollista. Pilvenpiirtäjien miljoonat kutsuvat valot heijastuneina merenpinnasta, lahtea uskollisesti halkovat lautat ja mereltä henkivä lauhkea tuuli tekivät olosta tyynen ja seesteisen.

Matkailu on sikäli jännää, että siihen sisältyy sekä hyviä että huonoja päiviä. Hyvinä päivinä luonto tuhlaa kauneuttaan, mangot ovat maailman makeimpia, joku lennättää leijoja taivaan korkeuksissa, hostellin patja tuntuu yllättävän pehmeältä, sametinmustat perhoset lepattavat kämmenenlevyisinä tienposkissa, maailma houkuttelee tutkimaan ihmeitään ja toisten matkalaisten kanssa voi läiskiä Unoa ja taivastella sisäänpääsymaksuja. Huonoina päivinä vessapaperi, josta puuttuu repäisyä varten suunniteltu katkoviiva, ärsyttää kohtuuttomasti, aamiaismunakas on uitettu öljyssä, hedelmät liiskautuvat reppuun, nettiyhteys estää lataamasta blogiin kuvia, tinkiminen uuvuttaa, palvelujaan tyrkyttävät taxikuskit raivostuttavat, riisiruuat tympivät ja koko matkustelu on pelkästään yliarvostettua.

Sellaisina päivinä haluan vain eteeni lautasellisen perunamuusia ja lihapullia. Haluan luontoon, järvelle, metsään, jonnekin minne ei ole parveillut kailottavien kiinalaisten katraita. Haluan tulla ymmärretyksi ja nähdyksi, haluan nähdä ja ymmärtää, haluan kerätä kadulta jokaisen roskan ja uskoa ettei kukaan heitä uusia tilalle, haluan ravistella joka ikistä taxintarjoajaa kauluksesta ja karjua, että osaan kyllä kiitos vain ottaa halutessani taxin ilman apua voisitko nyt painua suolle siitä halloasi huutelemasta. Haluan mieleiseni maailman, kyllä minä tiedän, mutta samalla tajuan olevani vain sivustaseuraaja ohikulkumatkalla. Enkä pysty päättämään, onko siinä matkustelun salaisin viehätys kaikessa julmassa yksinkertaisuudessaan vai pelkästään jokaiseen jäseneen ulottuva syvin ja avuttomin lohduttomuus.

Loppuun lupaamani kiinalainen väripläjäys: