Fix Or Repair Daily

Autonostossa, olen huomannut, numeroilla on väliä. Mitä vuosimallia, montako kilometriä, kuinka iso kone, paljonko maksaa, miten monta rengasta.

Vuosimallin 2001 autossa mittarilukema 155 000 on erittäin hyvä. Kaksilitrainen kone on nykymittapuulla kokolailla iso vehje. 3 400 dollaria on hyvin pidetystä autosta kohtuullinen hinta, tarkalleen ottaen 2 072,66 euroa. Renkaiden ihanteellisin yhteenlaskettu lukumäärä kuuluu olevan neljä, viisi yltää jo ruhtinaalliseen. Ratteja riittää yksi ainoa.

Numerotietämykseni lisäksi sanavarastoni on laajentunut merkittävästi. Farmariauto = station wagon. Vaihteisto = transmission. Katsastus = warrant of fitness. Vääränpuoleinen liikenne = STAY ON THE LEFT SIDE. Kaikki tärkeitä, jokapäiväisiä sanoja, toiset jopa elintärkeitä.

Se on Ford Mondeo ja elämäni ensimmäinen auto. Jorman elämän viides. Jo kaksi ajopäivää, eikä sitä ole tarvinnut vieläkään korjata. Siinä on vaaditut neljä rengasta ja yksi ratti, all included, kerroin ranskalaiselle Sylvainille. Fully equipped, ilahtui Sylvain. Niin minustakin. Takapenkin alta löytyi dollarin kolikko, kolme marmorikuulaa, muovilusikan kärki, legoja, suklaamunayllätys ja kohtalainen kokoelma purkka- ja karkkipapereita. Fully equipped. Kyllä Sylvain tietää.

Mitä materialismiin noin muuten tulee, kamerani on joutunut potilaan paikalle. Läheisessä huoltoliikkeessä sen tila pyritään vakauttamaan. Operoinnin ajan olemme jumissa Aucklandissa, mikä on ikävää, mutta käytämme aikamme parhaamme mukaan. Avaamme Kiwi Bankissa tilit kumpaisellekin, mikä on onneksi edes väliaikaisella osoitteella varustetulle helppoa. Ajelehdimme Auckland Museumin vaimeasti kajahtelevissa saleissa tekemässä tuttavuutta maorien sotaisan historian kanssa. Metsästämme Pelastusarmeijan kirpputoreilta autoomme patjoja ja peittoja, sillä matkailuauton me halusimme ja sellaisen siitä myös teemme. Keräämme aamuisin puutarhasta mansikoita jogurttikoneella tehtyyn jogurttiin. Kokoonnumme päät yhdessä muiden, pidempään matkailleiden helppereiden kanssa piirtämään karttoihin mustalla tussilla ympyröitä tulivuoriseutujen, kansallispuistojen, sinisten pingviinien poukamien, kiiltomatoluolien ja Mordorin ympärille.

Luonnollisesti jatkamme myös työskentelyä isäntäperheessämme, mikä kasvattaa keskeisten sanojen varastoa edelleen. (Vaja = shed. Tasoitemassa = gap filler. Kottikärryt = wheelbarrow.) Öljyämme aitaa, maalaamme ikkunanpieliä ja siivoamme järkyttävään kuntoon päässyttä vajaa, jonka raivaamisen rinnalla omien vanhempieni jemmausvimma tuntuu kesyltä ja organisoidulta harjoittelulta. Todelliset mestarit säästävät ruosteen umpeen muuraamat maalitölkit, mätänevät liimalevyt, tyhjät spraypullot ja maalinsekoituksessa käytetyt rimankappaleet, jotka kaikki kasataan painovoimaa uhmaavaksi vuoristoksi puolilahon vajan uumeniin, minne uskaltautuu vain umpihullu suomalainen henkensä kaupalla. Umpihulluna suomalaisena koin myös suurenmoista tyydytystä saadessani viskellä vajasta jätteitä kottikärryihin ja puskiessani tavaroita oikeille paikoilleen.

Arkisen elämänmenon keskellä olemme tehneet retken Waiheke-saarelle. Siinäpä todellinen lintukoto! Virheetöntä Tyynen valtameren ympäröimää piknik-spottia koko saari: täydellisiä turkooseja lahdenpoukamia hiekkarantoineen, huojuvia niittyjä ja villikauroja töyräillä meren yllä, viinitarhoja, lammaslaitumia, simpukankuorien kuormittamia rantoja ja uhkeita lehtipuita. Oli hiljaista, puhdasta ja rauhallista, juuri niin kuin suomalaisen mielestä luonnossa kuuluukin olla. Vähän tämännäköistä:

Maisemien lisäksi Waiheke tarjosi runsaan eläinhavaintojen sarjan:

Rannalle henkensä heittänyt meduusa. Limaisempaa, vastenmielisempää ja kiehtovampaa otusta en kuuna päivänä ole nähnyt.

Musta, hauskalla sävelmällä laulava lintu. Jorma matki sävelmää, ja lintu vastasi. Esimerkillinen vuoropuhelu, joka jatkui pitkään.

Simpukankuoret, olkoonkin että varsinaisen eläimen taikka eliön osuus oli niistä jo poistunut (onneksi). Sinisiä, violetteja, keltaisia, valkoisia. Pakko niitä oli muutama poimia. (Jorman mielestä tarvitsen ylimääräisen laukun kotimatkalle.)

Kotilot ja niiden alla havaittu elämä. Rantavedessä merenpohjassa tapahtui näet kummia: yllättäen saattoi jokin viattomasti paikallaan pohjassa maannut kotilo nousta ja lähteä sivusuunnassa etenemään hämmästyttävän monen raajan voimin. Vekkuleita pikku krapujahan siellä! Pieni kotilo hattunaan. Kelpaa siinä suojapaikkansa alla merenpohjassa kipittää kuin konsanaan kantoon kätkeytynyt Haisuli.

Ja sitten: rausku! Kyllä! Iso kuin mikä! Seisoimme ylhäällä töyräällä ja satuimme äkkäämään rantavedessä lipuvan tumman otuksen. Aaltomaisesta liikkeestä ja helposti tunnistettavasta muodosta ei voinut erehtyä. Siinä se verkkaan lipui alapuolellamme ohitse, ja me, oi kyllä, me toljotimme minkä jaksoimme.

Myöhemmin illalla, sitten kun laskevan auringon kultaama Auckland kuin sadun kuninkaallinen kaupunki oli ottanut lauttamme vastaan ja olimme palanneet junalla isäntäperheemme luo, näimme vielä opossumin. Se jolkotti edessämme tiellä, empi hetken kiivetäkö puuhun, jatkoi matkaa, vilkaisi olkansa yli meihin, jolkotti edelleen ja sujahti pihapensaiden katveeseen. Kummajainen sekin omassa lajissaan, mutta olipahan mainiota päättää eläinrikas päivä sellaisen omakohtaiseen tapaamiseen.